Hyppää sisältöön

Somalinaiset tarvitsevat enemmän tietoa eri ehkäisymenetelmistä

Mentorin kirjoitus

Terveydenhuollon ammattilaisten ei pidä tuputtaa ehkäisyä somalitaustaisille naisille. Heidän tulisi kuitenkin kertoa lasten hankinnan ja kasvatuksen realiteeteista Suomessa, kirjoittaa VIGOR-mentori.

Raskauden ehkäisy voi herättää somalitaustaisella äidillä ristiriitaisia tunteita. Somalikulttuurissa suurperheitä ihaillaan ja ne ovat erittäin toivottuja. Islamissa ja somalikulttuurissa äidit ovat arvostettuja, he ovat arvokkaassa asemassa, heillä on valtaa ja heitä kuunnellaan. Naisen lyhyt biologinen kello on tiedossa, minkä vuoksi lapsia halutaan pienellä ikäerolla. Joskus saatetaan ajatella, että miehet kieltävät ehkäisyn käytön, vaikka kokemukseni mukaan usein somaliäidit itse toivovat suurperhettä. 

Neuvolatyössäni usein hankalin aihe on juuri raskauden ehkäisy. Yleensä raskauden ehkäisy otetaan viimeistään jälkitarkastuksessa eli vauvan ollessa noin 4-6 viikkoa vanha. On todella yleistä, että äidit eivät ole ajatelleet koko ehkäisyasiaa. Näin on erityisesti niillä äideillä, jotka ovat asuneet Suomessa vasta vähän aikaa. 

Ammattilaisen on hyvä ottaa huomioon, että naisilla voi olla liian ruusuinen käsitys lasten kasvatuksesta Suomessa.

Äidit saattavat myös luottaa herkästi imetyksen antamaan suojaan raskautta vastaan. Moni ajattelee, että jos kuukautiset eivät ole alkaneet, niin ei tule raskaaksi.

Ammattilaisen on hyvä ottaa huomioon, että naisilla voi olla liian ruusuinen käsitys lasten kasvatuksesta Suomessa. Tukiverkoston puute iskee kunnolla vasta, kun on monta pientä lasta. Havahdutaan siihen, että koko kylän tuki puuttuu. Somaliassa apukäsiä on vaikka muille jakaa ja lapset saavat useammalta perheenjäseneltä huomiota. Äidin ei tarvitse olla niin symbioosissa kaikkien lastensa kanssa, sillä ns. koko kylä kasvattaa lapsia.  

Ammattilaisen näkökulmia joskus vesittää se, että jollain tutulla on huono kokemus jostain ehkäisymuodosta. Äitien on vaikea uskoa välillä minua, terveydenhoitajaa, kun kerron, että raskauden ehkäisy ei vie hedelmällisyyttä tai että kierukka ei katoa kehoon. Nämä puskaradiolla levitetyt kauhutarinat ovat minulle itselleni kaikista hankalimmat kumota.

Ehkäisymenetelmien konkreettinen näkeminen on usein suotavaa, sillä käsitys voi olla, että kierukka on todella iso tai ehkäisykapseli onkin injektio.

Lähestymistavassa on tärkeää, ettei äiti koe, että hänelle tuputetaan raskauden ehkäisyä. Toisaalta lyhyt ja nopea ehkäisymenetelmien esittely ei usein auta, sillä raskauden ehkäisy on prosessi, joka pitää ensin käydä läpi itsensä ja puolisonkin kanssa.

Jo raskauden aikana olisi hyvä käydä eri ehkäisymenetelmiä läpi. Ehkäisymenetelmien konkreettinen näkeminen on usein suotavaa, sillä käsitys voi olla, että kierukka on todella iso tai ehkäisykapseli onkin injektio. Joskus kierukan ja ehkäisykapselin pitkäaikaisuus ehkäisynä ei houkuttele varsinkaan, jos lapsia on yksi tai kaksi. Siksi olisikin hyvä käydä läpi myös lyhytaikaisempia ehkäisymenetelmiä. Ehkäisylaastari ja ehkäisyrengas ovat ajoittain huonosti tunnettuja.

Äideille on usein tärkeää, että he kuulevat perhesuunnittelun olevan täysin sallittua islamissa.

Otan usein islamin uskon mukaan, kun puhun raskauden ehkäisystä. Äideille on usein tärkeää, että he kuulevat perhesuunnittelun olevan täysin sallittua islamissa. He kyllä tietävät sen, mutta sen kuuleminen terveydenhuollon ammattilaiselta on tärkeää. Islamissa äidillä on oikeus palautua raskaudesta ja lapsella on oikeus vanhempien jakamattomaan huomioon sekä hyvään kasvatukseen.

Somaliassa lapset saavat koko perheen huomion, Suomessa vain äidin ja isän. Arjen yksinäisyys, sen pyörittäminen, pikkulapsivaiheen haastavuus parisuhteen näkökulmasta ja Suomen neljä vuodenaikaa kurakeleineen on hyvä käydä neuvolassa läpi – eikä vaan nopeasti kysyä, että haluatko ehkäisyn vai et. Jos äiti kerta toisensa jälkeen kieltäytyy ehkäisystä, on hyvä muistaa, että hänen mielestään lapsia ei tehdä, vaan niitä saadaan ja lapset ovat hänelle arvokkain lahja.

Kirjoittaja on VIGOR-mentori