—
Vaikka Suomessakin on olemassa pieni riski tyttöjen sukuelinten silpomiseen, lähes kaikki somalitaustaisista naisista tuomitsee silpomisen jyrkästi, kirjoittaa VIGOR-mentori.
Olin mentoroimassa toisen somalimentorin kanssa Espoossa. Hän on koulutukseltaan kätilö. Lisäksi tiimissämme oli kokenut somalitaustainen sairaanhoitaja, jolla on pitkä kokemus lastentaudeista.
Olimme puhumassa jälleen kerran tyttöjen sukupuolielinten silpomisesta. Paikalla oli lähes 30 somalinaista monessa sukupolvessa aina luku-ja kirjoitustaidottomista ikänaisista korkeasti koulutettuihin nuoriin naisiin. Tällä kertaa paikalla oli myös THL:n asiantuntijoita.
Media saattaa antaa sellaisen kuvan, että silpomista tapahtuu Suomessa paljon ja sitä salataan visusti, vaikka kohderyhmässä ollaan eri mieltä.
Päätimme, että emme tänään käy aihetta läpi valistusnäkökulmasta, vaan somalinaiset pääsevät itse ääneen. He pääsevät itse kertomaan, mitä mieltä ovat tyttöjen sukupuolielinten silpomisesta. Tunnelma oli avoin, kupliva ja runsasääninen. Puheenvuoroista oli puutetta ja kiusallista hiljaisuutta ei tullut missään vaiheessa.
Naisten näkökulmat olivat monessa sukupolvessa melko samanlaiset, mutta yhdessä mielipiteessä lähestulkoon yksimieliset: tyttöjen sukupuolielinten silpominen on rikos ja kamala perinne, josta on luovuttu Suomessa.
Erityisesti perheelliset naiset nostivat esille mediakirjoittelujen leimaavan puolen. Media saattaa antaa sellaisen kuvan, että silpomista tapahtuu Suomessa paljon ja sitä salataan visusti, vaikka kohderyhmässä ollaan eri mieltä.
Lisäksi usein ajatellaan, että silpomisesta keskustelu on tabu somaliyhteisössä. Naisten mielestä asia ei ole ollenkaan näin. Erityisesti naisten kesken aiheesta on helppo puhua. Ennemminkin se on unohdettu uuden maan kulttuurin sisäistämisen myötä.
Jos silpomisen vastaista työtä Suomessa tehdään, tulisi se kohdistaa neuvoloihin ja erityisesti syrjäseuduille.
Ajatus, että jos äiti on silvottu, niin automaattisesti hänen tyttäretkin ovat vaarassa joutua silvottavaksi, on aika yleinen suomalaisten keskuudessa. Somalinaisia tämä ajatus pikemminkin huvitti, koska he ajattelevat asian olevan täysin päinvastoin. He muistavat oman silpomisensa kuin eilisen. Se on ollut heille sellainen kokemus, mitä he eivät missään nimessä halua omille tyttärilleen.
Naiset kehuivat suomalaista neuvolajärjestelmää ja siellä tapahtuvaa puheeksiottoa. Jos silpomisen vastaista työtä Suomessa tehdään, tulisi se kohdistaa neuvoloihin ja erityisesti syrjäseuduille. Tämä oli naisten mielestä paras väylä tavoittaa niitä muutamia, jotka mahdollisesti vielä saattaisivat silpoa tyttärensä.
Lopuksi he totesivat, että Suomen somaleilla on paljon muita isompia ongelmia. Naiset korostivat, että jos silpomista tapahtuu Suomessa, he haluavat jyrkästi tuomita sen, olla tyttöjen tukena ja auttaa selvittämään näitä asioita. He eivät peittelisi taikka hyssyttelisi asiaa.
Voiko joku olla aiheen asiantuntija, mutta ei kohderyhmän asiantuntija? Miten tämä näkyy valistustyössä?
Naiset pohtivat myös asiantuntijuutta. Kuka on todellisuudessa somaleiden näkökulmasta tyttöjen sukupuolielinten silpomisen asiantuntija? Voiko joku olla aiheen asiantuntija, mutta ei kohderyhmän asiantuntija? Miten tämä näkyy valistustyössä? Valistustyöhön toivottiin ensisijaisesti somalinaisia, jotka omaavat voimakkaan kulttuuri- ja uskontoidentiteetin ja joilla on näiden vuoksi yhteisönsä luottamus.
Myös Suomessa syntyneet nuoret naiset pääsivät usein ääneen ja kertomaan omia näkökulmiaan. Heille omat äidit eivät olleet puhuneet silpomisperinteestä ja he eivät tienneet itseasiassa ilmiön olemassaolosta kuin vasta hiljattain. Se tuli heille yllätyksenä. He eivät olleet tietoisia silpomisen eri muodoista taikka siitä, että milloin käytetään termiä ympärileikkaus, ja milloin puhutaan silpomisesta.
Nuoret myös kokivat, että silpomiskeskusteluissa heidän äänensä ei ole päässyt kuuluviin.
Keskustelua herätti myös se, että miltä nuorista tuntuu, jos ja kun heidän taustansa takia kouluterveydenhuollossa aletaan kysellä mahdollisesta silpomisesta. Osa koki sen olevan epämiellyttävää ja taustan takia seulomista, koska asia ei millään tavalla koske enää heitä. Nuoret myös kokivat, että silpomiskeskusteluissa heidän äänensä ei ole päässyt kuuluviin. Yhdessä myös pohdittiin, että miten tähän saataisiin muutos.
Tyttöjen sukupuolielinten silpominen tuomitaan kokemukseni mukaan jyrkästi Suomen somaliyhteisössä. Ihmiset ovat jatkaneet elämäänsä eteenpäin ja jättäneet tämän perinteen taakseensa. Naiset kokevat, että ennen kuljettiin laput silmillä ja toimittiin yhteisön paineen alla. Suomessa he ovat saaneet tietoa aiheesta, mutta myös oppineet lisää islamin uskonnosta. Nyt he tietävät, että islamin uskonto tuomitsee silpomisen. Myöskään yhteisön painetta asian tiimoilta ei enää ole.
Kirjoittaja on VIGOR-mentori
Tietoa avausleikkauksesta
VIGOR on toteuttanut infojulisteita suomeksi ja somaliksi