Hyppää sisältöön

Mikä VIGOR-hanke?

VIGOR | Tervettä elinvoimaa -hanke (2018–2021) oli STEA:n rahoittama ja osa Sosped-säätiön toimintaa. Hankkeessa edistettiin ulkomaalaistaustaisten seksuaaliterveyttä pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Kajaanissa. Ulkomaalaistaustaiseen kohderyhmäämme kuuluivat arabian, darin, kurdin, persian ja somalin kieliryhmien edustajia.

Hankkeen aikana:

VIGOR on englantia ja tarkoittaa
elinvoimaa, energiaa ja tarmoa.

VIGOR-mentorit

Mentoreita koulutettiin muun muassa seksuaalioikeuksista, seksuaalikasvatuksesta, mielenterveydestä, rintojen omatarkkailusta, syöpäseulonnoista, eturauhassyövästä, raskaudesta, vaihdevuosista, ehkäisystä, seksitaudeista, sukupuolirooleista ja väkivallan eri muodoista. Koulutus oli 27 tunnin eli 1 op mittainen.

Koulutetut mentorit veivät tietoa seksuaaliterveydestä oman kieliryhmänsä edustajille ja kävivät keskustelua ammattilaistahojen kanssa. 

VIGOR-hankkeessa edistettiin ulkomaalaistaustaisten seksuaaliterveyttä yhdessä ja kunnioittavasti.

Seksuaaliterveyden edistämistä kohderyhmässämme

VIGOR-hankkeen aikana kokeiltiin muitakin tapoja edistää seksuaaliterveyttä hankkeen kohderyhmän keskuudessa muun muassa VIGOR-vessojen ja #VIGORtalk-projektien avulla.

Kohderyhmänä ammattilaiset

VIGOR-hankkeen toisena kohderyhmänä olivat ammattilaiset, jotka työskentelevät ulkomaalaistaustaisten kanssa seksuaaliterveyden edistämisen parissa. Järjestimme ammattilaisille koulutuksia tarpeiden ja toiveiden mukaan ja tuotimme materiaaleja aiheista, joissa niille koettiin tarvetta.

https://www.slideshare.net/Sosped/vigorhanke-230844504


Yhteystiedot

Hankepäällikkö Tiina Alakärppä, tiina.alakarppa@sosped.fi