Hyppää sisältöön

Imaamit eivät välttämättä pysty vastaamaan mielenterveysongelmiin tai seksuaalielämän haasteisiin

Mentorin kirjoitus

Moskeijoiden johtohenkilöt, eli toisin sanoen imaamit, ovat muslimien tukiranka. He kuuntelevat, ymmärtävät ja antavat ohjeita iästä, taustasta ja elämäntilanteesta riippumatta. He kantavat usein oman yhteisön ongelmien taakkaa, pohtivat kysymyksiä ja haasteita pyrkien löytämään ratkaisuja. Imaamityö on työtä vuorokauden ympäri vuoden jokaisena päivänä. Imaamien suurin tehtävä on auttaa ihmisiä ymmärtämään islamia, ratkaista ongelmatilanteita, viedä islamin sanomaa eteenpäin sekä auttaa ihmisiä uskon haasteissa.  

Imaamityö on työtä vuorokauden ympäri vuoden jokaisena päivänä.

Se, että on moskeijan imaami ei tarkoita, että olisi psykiatri, parisuhdeterapeutti tai seksuaalineuvoja. Usein muslimit unohtavat tämän. He hakevat tukea imaameilta myös ongelmatilanteisiin, joihin imaameilla ei ole pätevyyttä ja osaamista. Erityisesti tukea haetaan perhe-, parisuhde- ja mielenterveysongelmiin.  

Perheongelmat ovat usein haastavia ja monitahoisia. Perheen ongelmiin perehtyminen vaatii imaameilta usein paljon: paneutumista tilanteeseen, perheen etnisen taustan vaikutuksen ymmärtämistä ja ympäristötekijöiden vaikutuksen tiedostamista. Välillä hyvää ratkaisua ei löydy, koska voi olla, että tilanne vaatisi parisuhdeterapiaa ja monipuolisia tukimuotoja koko perheelle.  

Imaamin kanssa keskustellessaan aviopari saattaa kainostella rehellistä puhetta seksuaalielämän haasteista.

Imaamin kanssa keskustellessaan aviopari saattaa kainostella rehellistä puhetta seksuaalielämän haasteista. Samat haasteet saattavat kuitenkin olla kaatuvan parisuhteen takana.

Imaamit ovat pääosin miehiä, jonka vuoksi usein etenkin naisen näkökulma saattaa jäädä vajavaiseksi esimerkiksi häveliäisyyden takia. Naisen saattaisi olla helpompi keskustella intiimeistä aiheista toisen naisen kanssa. Tämän vuoksi olisi tärkeää nostaa esiin muslimi-identiteetin omaavia naisia, joilla on myös terveysalan osaaminen. Heillä on tärkeä rooli naisten tukemisessa ja mm. seksuaalisuuteen liittyvissä kysymyksissä.  

Mielenterveysongelmat saatetaan helposti sekoittaa uskon haasteisiin.

Mielenterveysongelmat saatetaan helposti sekoittaa uskon haasteisiin. Masennus, kaksisuuntainen mielialahäiriö, paniikkikohtaukset, synnytyksen jälkeinen masennus ja traumaperäiset stressireaktiot voivat olla haastavia terveysalan ammattilaisille puhumattakaan imaameista. Imaami saattaa tulkita, että ihminen käy sisäistä uskon kamppailua, vaikka taustalla voi todellisuudessa olla sairaus, joka tarvitsisi lääkitystä, terapiaa tai molempia. Tällaisessa tilanteessa imaami saattaa pyrkiä auttamaan hengellisyydessä ja tukemaan uskon vahvistumista. Luonnollisesti tämä yksinään ei riitä auttamaan ja pahimmillaan ihminen voi vaipua yhä enemmän epätoivoon. 

Islamissa kannustetaan kysymään asiantuntijoilta – ja kaikissa ongelmissa imaami ei ole aina asiantuntija. Imaamit tarvitsevat koulutusta myös muista tieteenaloista, jotta voivat tukea muslimeita yhä paremmin.  

Imaamit tarvitsevat koulutusta myös muista tieteenaloista, jotta voivat tukea muslimeita yhä paremmin.

VIGOR-mentori

Kuva: Faris Mohammed palvelusta Unsplash