Hyppää sisältöön

Vessareissu Kajaaniin

Yleinen

VIGOR kävi Kajaanissa tutustumassa eri oppilaitoksiin ja maahanmuuttajapalveluiden tiloihin. Loihdimme tylsän tavallisista wc-tiloista VIGOR-vessoja neljässä eri osoitteessa: Edukai Oy:n tiloissa, Kainuun Opiston tiloissa ja asuntoloissa, Kajaanin kaupungin maahanmuuttajapalveluiden tiloissa, sekä Kuurnan nuorisotalossa. VIGOR-vessoja tehtiin tällä kertaa yhteensä yksitoista.

Vessan ovi Kainuun ammattiopistolla, jossa sijaitsee Edukai Oy.

Näiden tilojen vessoista löytää nyt tietoa seksuaalioikeuksista neljällä kielellä: suomeksi, somaliksi, arabiaksi ja dariksi. Kaikissa paikoissa uudet vessat otettiin positiivisin ja odottavaisin tunnelmin vastaan.

Mielenkiintoisinta Kajaanin-reissussa ei kuitenkaan ollut vessajulisteiden kiinnittely, vaan aiheesta keskusteleminen kohderyhmän kanssa. VIGORin uusien wc-aluevaltausten lisäksi kävimme Monikulttuurinen toimintakeskus Monikassa, jossa seksuaalioikeuksista valistavat vessat ovat jo olleet koko syksyn ajan kävijöiden käytössä.

Monikassa paikalla oli vierailumme aikana enimmäkseen miehiä, sillä viikoittainen miesten ryhmä oli juuri alkamassa.

Ensiksi vessoja halusi kommentoida Ismat, Suomessa kolme vuotta asunut afganistanilaistaustainen mies. Ismat aluksi ihmetteli, miksi juuri vessat ovat valittu seksuaalioikeuksista kertomisen paikoiksi – mutta päätteli heti oikein, että varmaan siksi, että siellä on rauhallista ja turvallista lukea. Hänen mielestään aihe oli tärkeä, ja valistusjulisteet helposti ymmärrettäviä.

Mustafa lukemassa seksuaalioikeuksista arabiaksi.

Juttelimme aiheesta myös irakilaistaustaisen Mustafan kanssa. Mustafa oli samoilla linjoilla, kuin Ismat: seksuaalioikeuksista on tärkeää jakaa tietoa. Mustafan mukaan monet oikeusaiheista ovat pitkälti samoja, kuin mitä hänen kotimaassaan opetetaan, paitsi yksi: oikeus omaan seksuaalisuuteen.

Kun puhutaan oikeudesta omaan seksuaalisuuteen, puhutaan oikeudesta hyväksyntään sellaisena, kuin on. Vaikkei oma seksuaalinen suuntautuminen olisikaan valtavirtaa, on jokaisella silti oikeus olla oma itsensä.

Mustafan mukaan on erittäin hyvä, että Suomessa esimerkiksi homoseksuaalisuus ei ole tabu. Täällä on hänen mielestään vapaa ilmapiiri, ja siksi on hyvä korostaa oikeutta omaan seksuaalisuuteen ja seksuaaliseen suuntautumiseen.

Myös Monikassa työskentelevä arabian tulkki oli sitä mieltä, että ”vapaan ilmapiirin” Suomessa voidaan olettaa, että eri seksuaalisia suuntautumisia hyväksytään. Hän kuitenkin huomautti, että monissa muissa maissa aihetta pitäisi ehkä lähestyä vielä sensitiivisemmin. Suomessa on hänen mukaansa kuitenkin tärkeää puhua suoraan myös seksuaalivähemmistöjen oikeuksista – vaikka kaikki eivät olisikaan aiheesta samaa mieltä.

Marraskuisen harmaa Kajaani ei ollut marraskuisen harmaata Helsinkiä kauniimpi, mutta vastaanotto oli erittäin lämmin. Seuraavalla vierailulla saamme toivottavasti lumisen maiseman – ja ison pinon palautteita uusista VIGOR-vessoista!

VIGORin hankesuunnittelija Erik Mattsson kiinnittämässä tietoa vessoihin Kuurnan nuorisotalossa.

Teksti ja kuvat: Martta Kaskinen