Hyppää sisältöön

VIGORin uusi hankesuunnittelija haluaa rohkeaa keskustelua

Yleinen

Muistan kun olin 11 vanha ja kysyin isältäni ruokapöydässä: ”isä, mitä seksi tarkoittaa”. Pienen yllätyksen jälkeen hän keräsi ajatuksensa ja vastasi nopeasti että ”noh, seksi on sitä, kun mies menee kahville naisen luokse”.

Olen Liban Abdi ja aloittanut VIGOR-tiimissä hankesuunnittelijana. Uskon, että vastaavanlaisia kohtaamisia on saattanut tapahtua myös muidenkin kohdalla, kantasuomalaisissa kuin myös ulkomaalaistaustaisissa perheissä.

Näin usein käy, kun asioista ei uskalleta puhua tai ei välttämättä osata puhua. Jokaisella ihmisellä on oikeus seksuaalisuuteen ja siihen liittyvään oikeaan ja riittävään seksuaaliterveyttä käsittelevään tietoon.

Olen tehnyt monikulttuurillista työtä viimeiset 6 vuotta vastaanottokeskuksissa sekä järjestöissä, ja tunnistan montakin syytä miksi VIGORin toiminta on tarpeellista. Odotan työltäni sitä, että se haastaa minua olemaan entistä rohkeampi nostamaan näitä teemoja ammattilaisten ja maahanmuuttajien yhteisöissä, sekä erityisesti somalialaisessa yhteisössä.

Toiminnalle luo vankkaa perustaa ennen kaikkea ne kaikki upeat mentorit, jotka ovat mukana keskustelukulttuurin muutoksessa omalla esimerkillään. Yhdessä heidän kanssaan viemme tietoa kunnioittavasti kohderyhmään, sekä ammattilaisille tueksi heidän työhönsä.

VIGOR-tiimin muodostavat nyt kaksi työntekijää: Tiina Alakärppä ja Liban Abdi.

Kirjoittaja: Liban Abdi