Hyppää sisältöön

VIGOR-mentorikoulutus

VIGOR-mentorit ovat hankkeemme sydämessä. He toimivat seksuaaliterveyden sanansaattajina omissa kieliryhmissään ja ammattilaisten keskuudessa.

Kuka on VIGOR-mentori?

VIGOR-hankkeen päätoiminta on mentorikoulutuksessa, jossa käsitellään monipuolisesti seksuaaliterveyden eri teemoja. Koulutuksia on järjestetty yhteensä kuusi, jonka seurauksena meillä on jo 49 valmistunutta mentoria!

Mentorit toimivat pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella, Kajaanissa ja Iisalmessa. He ovat vieneet saamaansa seksuaaliterveystietoa eteenpäin pääasiassa arabian, darin, kurdin, persian ja somalin kieliryhmiin muun muassa järjestöjen ja oppilaitosten kautta.

Lisäksi mentorit ovat olleet mukana ammattilaisille suunnatuissa koulutuksissa, joissa on käsitelty esimerkiksi seksuaalisuuden puheeksiottoa. Mentorit ovat myös tehneet materiaaleja ja käännöstöitä sekä ideoineet omia tapahtumia ja seminaareja VIGOR-tiimin tuella.


Koulutuksen teemat

Koulutuksen teemat on valikoitu kohderyhmän sekä ammattilaisten kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta. Kouluttajina toimivat VIGOR-tiimiläiset, kokeneet mentorit ja ulkopuoliset asiantuntijat.

Mentorit saavat koulutusta mm. seuraavista teemoista:

  • Syöpäseulonnat
  • Väkivallan eri muodot
  • Vaihdevuodet
  • Monikulttuuriset parisuhteet
  • Seksuaalikasvatus
  • Mielenterveys
  • Perheiden hyvinvointi
  • Sukupuoliroolit
  • Itsetunto
  • Seksuaaliterveyspalvelut
  • Seksitaudit
  • Seksuaalioikeudet

Tutustu alta löytyvistä tietopaketeista mentorointiprosessiin:

Mikä VIGOR-mentori ja mentorointi? -paketti esittelee toiminnan periaatteita, mentorin roolia sekä mentorointia ja sen päätavoitteita. Mentorin etätehtävä-paketeista pääset tutustumaan tarkemmin koulutuksessa käsiteltäviin sisältöihin.

VIGOR-mentoreilta kerättiin loppupalautetta keväällä 2019. Palautteen pohjalta on kirjoitettu kaksi blogitekstiä: Mentori toimii tärkeänä roolimallina ja voimaantuu muista mentoreista ja Seksuaalinen hyvinvointi paranee, keskustelukulttuuri muuttuu ja verkostot kasvavat – 7 mentoroinnin myötä tapahtuvaa muutosta.

Tunnelmia Turun naisten mentorikoulutuksesta